Joustava Dieetti

Joustava dieetti on monille tätä nykyä yhä luonnollisempi valinta. Miten tällaiseen tilanteeseen päästään ja miten pidetään huolta riittävästä energiansaannista siten, että päivittäinen saanti ei kuitenkaan ylity liikaa? 

Joustava dieetti – mitä se on?

Dieetti on sanana monille tuttu. Useimmilla on kavereita, jotka ovat jatkuvasti dieetillä. Lööpeistä saa lukea julkkisten hurjista dieeteistä, joissa paino on saattanut pudota useita kymmeniäkin kiloja. Myös varsinkin vuoden vaihtuessa moni suuntaa salille ja viimeistään ennen kesää herätään siihen, ettei olekaan rantakunnossa kesää ajatellen. Paino pyörii paljon ihmisten mielessä. Toisaalta se on hyvä asia, toisaalta taas ei.

Kuten monessa muussakin asiassa, myös painon hallinnassa kohtuullisuus ja järkevyys ovat keskiössä. On tärkeää tiedostaa, että liikuta on ihmisille hyvästä, ja että ylipaino lisää riskiä sairastua muun muassa sydän- ja verisuonisairauksiin. Ylipainoa ei saisi kertyä liikaa, mutta samaan aikaan myöskään liian laiha ei pitäisi olla. Jos keholla ei ole tarpeeksi ravintoa käytettävänään, voi se mennä hälytystilaan. Keho pyrkii pitämään kaikki kropan toiminnot riittävinä ja turvaa aivojen toiminnan viimeiseen asti. Jos ravintoa ei saada tarpeeksi voi keho mennä todelliseen lukitukseen siten, että esimerkiksi nukkuminen kärsii, ihon kunto huononee ja hormonitasapaino heittelee. Joustava dieetti

Kuten yllä mainittu teksti antaa ymmärtää, olisi tärkeää saada paino pysymään normaaleissa mitoissa. Painonhallinnassa auttaa liikunta sekä ruokavalio, joista jälkimmäinen on erityisen isossa roolissa. Ihmisen tulee syödä tarpeeksi, mutta myös oikeanlaista ruokaa, jotta keho saa kaikki tarvitsemansa ravintoaineet. Tämä tarkoittaa sitä, että ruokavaliossa tulisi olla sopivassa suhteessa proteiineja, rasvoja sekä hiilihydraatteja. Riippuen ihmisen mieltymyksistä sekä esimerkiksi liikuntamäärästä näiden suhteet toisiinsa vaihtelevat, jolloin huomiota kannattaa kiinnittää myös kalorien saantiin. 

Joustava dieetti – kalorimäärät

Kalorimäärät ovat yksinkertaisesti ruoista saatavia energiamääriä, jotka kasautuvat kaikista päivän aikana syödyistä ruoista. Osa ruoista sisältää enemmän kaloreita kuin toiset, esimerkiksi suklaassa on noin 500 kcal 100 grammaa kohden, kun taas kasviksissa ja hedelmissä sitä on vain noin kymmenes-viidesosa tästä. Kun halutaan vaikuttaa omaan painoon, on tärkeää, että ottaa tarkasteluun päivittäisen kalorimäärän. Jos painoa halutaan pudottaa, tulee kalorimäärän olla miinuksella. Jos taas painoa halutaan saada lisää, tulee kalorimäärän olla plussalla kulutukseen nähden. 

Monille ihmisille erilaiset ruokavaliot, eksperttien tai esimerkiksi personal trainerien tekemänä ovat tuttuja. Yleensä näihin kirjataan päivittäiset annokset sekä annoksilla käytettävät ruokamäärät, esimerkiksi 100 grammaa jauhelihaa ja 50 grammaa pastaa. Kyseinen menettely voi tuntua todella ahdistavalta, mutta on ehdottoman tärkeää, jotta haluttuun lopputulokseen päästään. Jos ruokia ei ole koskaan punninnut, on sekin hyvä ottaa haltuun, ainakin parin kuukauden ajaksi. Kun lopulta on saanut hyvän käsityksen siitä, minkä verran esimerkiksi 50 grammaa pastaa lautasella näyttää, voi punnitsemisen jättää kokonaan pois. Liiallinen punnitseminen voi myös aiheuttaa ahdistusta, kun mitään ei uskalla enää laittaa suuhun ylenpalttisen kontrolloimisen myötä. 

Kun terveellinen ruokavalio ja annoskoko ovat suurin piirtein tuttuja, voidaan alkaa puhua myös käsitteestä joustava dieetti. Kyseinen termi tarkoittaa sitä, että punnitseminen sekä liian tarkka ruokien seuranta jätetään pois ja syödään enemmän intuitiivisesti sekä joustavasti. Tämä tarkoittaa sitä, että joka päivä ei tarvitse syödä esimerkiksi ruokaohjelman kertomalla tavalla, vaan näistä ohjeista voidaan poiketa ja syödä aivan jotain muuta. Herkkuja voi ottaa myös mukaan ruokavalioon aika ajoin, sillä on tutkittua, että herkuista totaalikieltäytyminen voi johtaa vain entistä suurempaan ahdistukseen.

Joustavalla dieetillä tarkoitetaankin sitä, että henkilö söisi sopivassa suhteessa terveellisiä ruokia, mutta sallisi itsensä myös herkutella aika ajoin itselle mieluisilla ruoilla. Joustavammalla tyylilä voidaan myös lopulta päätyä siihen, että syödään intuitiivisesti silloin, kun keho lähettää nälkäsignaaleja. 

Joustava dieetti on erinomainen vaihtoehto loppuelämän ruokailutavaksi, mutta jotta tähän päästään, on hyvä olla hallussa käsitys ruokien määristä ja painoista sekä siitä, millaiselta terveellinen ruokavalio ylipäänsä näyttää. Elämä on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin lyhyt ja siitä on tarkoitus myös nauttia, joten liian tarkkaa ruokavaliota ei liian pitkään kannata noudattaa. Välillä kalorien maailmasta voi pompata pois ja tutustua käsitteeseen casino laskulla. Nettikasinoiden maailma on kasvava ala ja tarjoaa yhä enemmälti pelattavaa sekä jännitettävää jokaiselle pelaajalle. 

Tarvitaanko dieetillä vitamiineja ja kivennäisaineita?